Lukuhaaste

Nuorena tyttönä (vain muutama ryppy sitten, tuntuu melkein eiliseltä), luin, luin, luin - varmaan kaikki kirjaston sarjat läpi, muutamat parhaat varmaan kahteenkin kertaan. Kuten Runotyttö, Anna ystävämme ja tietenkin Pieni talo preerialla-sarja. Kaikenmaailman hevoskirjasarjat vaikken ollut pätkääkään kiinnostunut hevosista (hirveän pelottavia eläimiä, kauniita kylläkin), Kitty-sarjat, Enid Blytonin kaikki kirjat (ajatella, että luulin aina että Enid oli mies, mutta kyllä tuo naapurikaupan Enid on elävä todiste nimen aitoudesta). Vähän vanhempana tilasin jostain koko Angelika-sarjan, koska sitä ei kirjastossa ollut ja vieläkin tuo sarja täyttää kirjakaappiani.

Kirjat ovat ihmeellisen kummallisia. Niitä on pakko sivellä, hivellä, paijata. Omistaakin, vaikka ei välttämättä. Vain joitakin. Paljastin tässä yhtenä aamuna aamukahvilla, että joskus istun kirjakaapin edessä ja halailen niitä, saatan antaa pusunkin. Katsoivat vähän kummissaan, totesivat vain että ovat aina tienneet että olen vähän kummallinen. En voi ikinä missään sivuuttaa kirjoja edes vähän vilkuilematta niitä. Ja aina pitää olla kasa kirjoja odottamassa, kasa josta voi vain nappaista yhden uuden seikkailun, kohtalon, elämänkerran.

Tällä hetkellä luen Paulo Coelhon Portobellon noitaa ja hyllyssä on myös muutama muukin lukematon Coelho. Syntymäpäivälahjaksi sain pojaltani Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe ja sitä vähän säästelen, joten se on lukemattomien kasassa vielä niinkuin Karl Lagercrantzin Se mikä ei tapa. Luin tässä syksyllä Tiklin, joka oli aikamoinen tiiliskivi (ostin sen vielä tyhmyyksissäni, tai nuukuuttani, pokkarina, joten teksti oli pienen pientä pränttiä, tosi rasittavaa lukea), mutta loistavaa kerrontaa ja upeata kielenkäyttöä vaikkakin aihe oli jotenkin raskas ja ahdistava. Mutta kannattaa lukea.

Dekkareita olen lukenut aina ja Agatha Christie-fanina tietenkin tuotantonsa kokonaan ja moneen kertaan (olen jopa ostellut vanhoja Agathan kirjoja huutonetistä, kellastuneita, ihanakantisia pokkareita). Tässä muutama vuosi sitten tutustuin Fred Vargasin Pariisin omalaatuisimpaan etsivään Jean-Baptiste Adamsbergiin ja täytyy sanoa, että nuo kirjat ovat erilaisia dekkareita, vähän outojakin, mutta kannattaa tutustua.

Oudosta puheenollen - oudoin kirja, jonka olen lukenut on aivan varmasti Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu. Ihan kreisi! Mutta en jättänyt kesken (oli kuitenkin aika kiehtova), niinkuin en yleensäkään jätä kirjoja kesken, sinnittelen vain loppuun asti - no melkein aina. Viime viikolla tosin jätin Anna Janssonin dekkarin (ensimmäinen osa, ehkä siinä syy) kesken, teksti oli töksähtelevää ja lauseet ärsyttävän lyhyitä, joten koko lukuenergiani meni niiden uudelleen muotoiluun (ihan älytöntä, tiedän), mutta en loppujen lopuksi enää tiennyt mitä siinä kirjassa tapahtui, joten enpä taida lukea niitä seuraaviakaan osia. Sorry, Anna Jansson! Ja keskeytysennätyksen voittaa Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, peräti kaksi kertaa olen sen aloittanut - ja lopettanut.

Ja jos ette vielä ole lukeneet Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomusta, niin lukekaa ihmeessä! En voi kertoa mitä siinä tapahtui, kun ei siinä tapahtunut varmaan kauheasti mitään, mutta hyvä se oli ja mieleenpainuva. Niinkuin tietenkin rakas, rakas Edith Piaf, jonka elämänkerran olen lukenut miljoona kertaa, suomeksi, ruotsiksi, englanniksi.

Ja joskus - joskus vielä kahlaan (kahlaan siksi että kirja on englanniksi ja marginaalit täynnä käsinkirjoitettua kahden ihmisen vuoropuhelua kirjasta) Doug Dorstin Ship of Theseus-kirjan, joka on täynnä kortteja, valokuvia, kuitteja, karttoja! Pelkästään tuon omistaminen tuottaa silkkaa iloa! Mutta lupaan myös lukea sen - kun sen aika tulee!

Ja voih, vieläkin vähän harmittaa ettei Harry Potterin maailma oikeasti olekaan oikea - vai onko?

Semmoinen sunnuntai...

Isäntä ilmoitti torstaina että tilaamme peura tulee justiinsa. Mutta ei hätää, tänä vuonna hän oli ajatellut lähettää sen oikealle lihamestarille paloiteltavaksi, joten meidän ei tarvitse kuin pussittaa ja pakastaa. Huh! Mutta toisin kävi, lämpöisen ilman takia peura oli paloiteltava jo tänä viikonloppuna, joten isäntä joutui taas paloittelumestariksi. Onneksi jo lauantaina, koska silloin sain olla koko päivän töissä. Painostus tuolla sanalla sain!

Pitkän, mutta hauskan Joulukadunavajaislauantain jälkeen ylimpänä mielessäni ei todellakaan ollut viettää sunnuntaita lihaa pussittaen tai jauhelihaa jauhaen. Aamulla herätessä tajusin myös että johonkinhan se kaikki liha olisi mahdutettava, joten ei auttanut muu kuin ruveta pakastinta siivoamaan ja tyhjentämään turhista, vanhoista avatuista paketeista, jotta saamme kallisarvoisen lihan mahtumaan sinne.

Siellä varastohuoneessa, jossa pakastin on, pääsee juuri ja juuri liikkumaan, tavarat ovat hiljalleen hiipineet hyllyiltä alaspäin, lattiata kohden ja välillä ei pakastintakaan saa kunnolla auki. Joten kunnon perheenemäntänä siivosin samalla tuon romuhuoneen ja heitin säkillisen turhaa tavaraa pois!

Ja keitin puolukkapuuroa ja mustikkakiisseliä. Ja vein isännän Oi Hankoon syömään. Ja hain lapsenlapsen meille leikkimään. Ja pussitin ja punnitsin, pakastin ja keittelin kahvia pojalleni.

Sulan arvoinen suoritus! Laiskalta. Ja hirmuisen raskastahan on kuunnella Leijonaa mä metsästän ihana, suloisen pehmoinen lapsenlapsi sylissä, katsella hänen säihkyviä silmiään odottaessaan loppu-miauta ja kuunnella hänen holtitonta kikatustaan kera loppusointujen!

Ja sitäpaitsi, isäntä sen työn oikeasti teki, siis sen raskaimman, minä vaan olin asistenttina ja vähän siivoilin sieltä täältä.

Päivä pulkassa, Midsommerin murhaa odotellessa voikin valmistautua yöpuulle ja seuraavaan työviikkoon. Olkoon se kiireinen!

Karkkia, karkkia...

Olen pussittanut palleroita, neliöitä, suklaata, toffeeta. Punninnut riisisuklaata. Tikuttanut irtokarkkeja grillivarrastikkuihin, teipannut sellofaania ja nyörittänyt sukkalangalla. Etsinyt Pinterestistä malleja iltamyöhään. Hullun touhua, sanoisi joku. Aika hauskaa, sanon minä.

Katsokaas Halloweenin jälkeen tuleekin joulu. Tuli melkein takavasemmalta yllättäen, emme oikeinmelkein ehtineet juurikaan suunnitella etukäteen mitään sen kummempaa, kaikki energia meni tuohon Halloweenin kauhukatuun. Mutta yhtenä aamuna aamukaffeella nousimme ahdingosta ja emmäkeksimitään-syövereistä ja aloimme ideoida. Ja keksimme karkkikojun vanhanaikaisine karkkeineen, kauniisti pakattuine pusseineen ja koristeellisine vaunuineen. Noh, kaikkea emme ehdi  toteuttaa, kuten tuota koristeellista vaunua, mutta kunnon karkkikojun saamme kyllä aikaiseksi.
Yhdellä kauppiaalla on ollut iltapaja kotonaan ja siellä on syntynyt lumiukkoa, paukkukarkkeja ja monta sataa tikkaria on muuttanut muotoaan. Päiväsaikaan suklaat ovat saaneet hienot tötteröt ja kauniit rusetit. Muutama upea suklaarasiakin on myynnissä.

Joten, hyvät ystävät ja toivottavasti makeannälkäiset sellaiset, tulkaa toki lauantaina Vuorikadulle joulukadun avajaisiin ja tyydyttäkää makeannälkänne (sekä omanne, lapsenne, miehenne tai vaikka naapurinne) Tontun tyynyillä, Poron nenillä, Lumipalloilla, Polkakepeillä ja -tikuilla tai vaikkapa irtokarkkigrillivartailla. Kaikennäköistä ihanaa tarjolla, tulkaa nauttimaan ja hankkikaa leffakarkit illaksi!

Karkeilla ei ole tarkoitus tehdä voittoa, järjestämme kojun vain tunnelmaa luomaan ja koska se tuntui hauskalta idealta,  joten edullisia ovat nuo herkut.  Kolikoita taskuun ja herkuttelemaan, joulupukkia tapaamaan, kuuntelemaan kaunista laulua ja tapaamaan ystäviä!

Tervetuloa Joulukadun avajaisiin lauantaina 16.00-18.00, Vuorikadulle!

Ja kello kuusi jo perinteeksi muodostunut Andersin järjestämä ja yrittäjien maksama ilotulitus!

Isälle

 Tämä ovelaakin ovelampi kunnon vaimo antoi miehellensä isänpäivälahjaksi hienot rokkilasit! Nyt ei sipulinkuorinta enää itketä, päinvastoin! Ja hetihän isännän niitä oli testattava niitä ja hämmästyneenä kertoi että ne toimii! Ja siinä samalla sitten valmistaakin koko isänpäiväpäivällisen vaimollensa ja lapsillensa. Kakun sentäs tein eilen, ihan itse!

Design Shop Enidistä saa noita laseja, eri värisinäkin! Ja sieltä ostin muuten maailman parasta Kouvolan lakritsia kauniissa pakkauksessa (Hejdi-yhdistyksen).

Hyvää isänpäivää kaikille ja älkää enää pelätkö sipulinkuorintaa!

Suoraselkäinen

Jaahas, kuulkaas, nyt on tämä rouva sitten suoraselkäinen, tai ainakin pitäisi olla, sillä 250 euron edestä on paineltu niskaa porannäköisellä laitteella. Onneksi terä oli hieman tylpempi, mutta ah, miten sen poran painallus (vaikkakin kuulemma painoi aivan hellävaraisesti ja kevyesti, minkä kyllä uskon), tuntui kipeissä, jumittuneissa niskalihaksissa. Se oli suorastaan kiduttavan kamalaa, varsinkin vasemmalla puolella, minne se nikama-mikä-lie oli kallellaan ja vinoutti rouvan selän ja koko ryhdin ja lyhensi toista jalkaa kokonaista kaksi senttimeetrosta! Eli olenkohan ollut vino ja olenkohan koko pienen elämäni kulkenut linkuttaen tietämättäni ja hiljalleen koko selkäranka on mennyt uusille urilla ja siihen jämähtänyt luullen sitä uudeksi oikeaksi!

Niin, AtlasProfilax on tämän hoidon nimi ja sitä tehdään ainakin Tammisaaressa, siellä itse kävin. Koko hoito kesti vain noin 10 minuuttia (mutta koko käynti kylläkin lähes tunnin), joten vaikka se olikin kivuliasta ei se ollut kuolemaksi, sen verran lyhyinä jaksoina hän (en tiedä mikä titteli tuolla mieshenkilöllä oli, joten olkoon pelkkä hän) sitä niskaa mobiloi, joten ei aihetta huoleen, kyllä sen kestää ja ei ehkä kaikki koe sitä yhtä pahana.

Mutta tiedättekö, kun autossa hoidon jälkeen puolikuolleena istuin, niin huomasin heti että hei, mähän pystyn hengittämään vaikka mun olkapäät on oikeassa asennossa! Siis suorassa, eikä niinkuin sillai etukenossa menossa maata kohden, rintalasta ruhjottuna kahden olkapään väliin hengityksen pihistessä siinä pinteessä. Ja se asentohan on ollut uusi ryhtini monen monituisen vuoden ajan. Jos sen sitten vahingossa joskus korjasi muka venytelläkseen niin hengästyihän siinä. Kun tuo oikea asento on jo kauan aikaa sitten hävinnyt, hiljalleen maata kohden taipunut. Ja uusi vänkyrä ryhti oli niin mukava!

Nyt viikko tuosta hoidosta on selkäni, siis ristiselkäni, niin kipeä että ei tarvitse kauheasti kumarrella, ei liikkua kuin varoen (juuri tänään ajattelin siivota - hahaa, en kodinhoitohuonetta - vaan makuuhuoneen, mutta voi, voi nyt ei vaan voi), sillä kaikki lihakset taitavat olla väärissä paikoissa ne reppanat ei nyt ollenkaan tiedä miten pitäisi olla, mitä kannatella kun koko selkä on saanut uuden asennon. Osa lihaksista on varmasti äärimmäisyyteen venytettyinä ja osa taas löysinä roikkuu, ainakin siltä tuntuu. Ja toden totta toivon, että tämä ei ole pysyvää!

Mutta näin pitikin olla, olo huononee ennenkuin se paranee ja sellaiset oireet, jotka ovat ennen vaivanneet (kohdallani ristiselkä, juurikin näin) tulevat uudelleen esille. No huomenna on uusi päivä ja hei, varmaan uudet vaivat tämän kipeän selän lisäksi, mutta toiveikkaana odotan tulevaa!

Oli mielenkiintoinen kokemus, saa kysellä lisää jos kiinnostaa!

Halloween

Luurankoja, kummituksia, hautakiviä, noidanjalkoja! Puisia kylttejä, pussitettuja luita, styroxia, spraymaalia, muovipusseja, rantapalloja! Rullittain mustia jätesäkkejä. Aherrusta, väkerrystä, naurua, kikatusta, suunnittelua ja valtavaa innostusta vaati tuo tämän vuotinen Halloween ja sen suunnnittelu! Ahkerin väkertäjämme vietti iltansa ja keskiyöntunnit kummitusvauvoja solmiessa.

Tänä vuonna Vuorikadun yrittäjät innostuivat, ihan tosissaan. Ja aivan varmasti järjestelyt ja niiden suunnittelu oli meistä kauppiaista vaihtelevan virkistävää ja innolla odotimme perjantaita! Saimme kaikki ajallaan paikoilleen ja tuunasimme itsemme teemaan sopivaksi ja ilta voi alkaa!

Meidän ihana Zombie-katumme muuttui illan hämärässä kynttilälyhtyjen ja kaamosvalojen mereksi, pienten karkkia vaativien kummitusten ja noitien leikkikentäksi. Ihanaa! Paras kiitos meille tehdystä työstä oli nähdä iloisia, tyytyväisiä ihmisiä ja paljon hirveänkamalan pelottavia lapsukaisia! Todella onnistunut ilta.

Saimme myös uudet asukkaat kadullemme, luurankopariskunnan, Mr. ja Mrs. Bonesin, joiden etunimet olivat kadoksissa. Onneksi eräs nuori asiakkaamme löysi nimet ja palautimme ne tuolle tyylikkäälle pariskunnalle ja nyt meidän keskuudessamme, välillä ulkona välillä kellarissa, elää pariskunta nimeltään Esmeralda ja Ronald Bones! Huikean jännittävää! Tulette vielä tapaamaan heidät monta kertaa, ehkä myös naamioituneina! Joten kannattaa katsoa sillä silmällä!

Kiitos hyvät asiakkaat ihanasta illasta, oli ilo viettää se teidän kanssanne!