Vapaapäiviä

Ensiksi sitä ottaa vapaata, muutaman päivän, tai siis muutamana päivänä muutaman tunnin. Olinpas vielä ajatellut ottavani keskiviikonkin kokonaan vapaaksi, mutta aina ei mene niinkuin sitä suunnittelee.

Kaksi iltapäiväää sentäs vietin kotona (hirveät suunnitelmat takataskussa, piti tehdä sitä sun tätä) hirvittävän kamalan räkätaudin kourissa. Mistä sekin lienee tupsahtanut. Onneksi ne iltapäivät olivat aurinkoa pullollaan niin saatoin sentäs potea ulkona lämpimässä hyvän kirjan ja lohdukekorvapuustin kera. Muuten olisikin ollut aika kurjaa.

Nyt on jo pöpö selätetty, luulisin, ainakin voi hengittää taas kunnolla ja tänään tämä kunnollinen työntekijä, joka sairastaa lomalla, kävi jo laulamassa, siis harjoittelemassa gospelia. Korvat lukossa ja ääni raakkuva kuin variksen, mutta mukana olin!

Tuosta gospelista! Harjoittelemme tällä hetkellä kevätkonserttia varten, Elvistä! Joten pistäkääpäs korvan taakse, sillä keväällä meillä on Elvis-konsertti. Toki sitä ennen on joulukonsertti, sitäkin kannattaa tulla kuuntelemaan.

Joten öitä immeiset! Sain Tiklin luettua, joten nyt on vuorossa kevyempää, varmaankin joku dekkarimurhamysteeri!

Kesän jälkeen...

Jos Annie oli mestariampuja niin minä olen kyllä mestari työntämään ikäviä asioita, ajatuksia, tuntemuksia seuraavaan päivään, seuraavaan viikkoon (ja välillä ne oikeasti haipuvatkin jonnekin unohdusten hautausmaalle ja hyvä niin). Mutta on asioita, jotka eivät unohduksella, mullan kaivuulla, juurien repimisellä minnekään häviä, vaikka kuinka yrittäisi maata kääntää, istutella kauniita kukkasia, kutoa sukkaa raivokkaasti tai pelata Mahjongia puuduttaakseen aivonsa. Vaikka siinäkin olen tosi taitava. Mahjongissa meinaan. Mutta välillä ahdistus ja synkät ajatukset vain valtaavat mielen.

Kesä oli huono. Ihan surkea. Ja nyt puhun vain omalta osaltani. Mutta heinäkuu oli niin surkea, että ajattelin jo pistää pillit ja pussit nippuun ja häipyä eläkkeelle. Vähän jo isännällekin sitä ehdottelin, että josko tuo mut elättäisi. Vaatteet ostaisi, kampaajan maksaisi, Hesarin edelleen pöydälle aamulla kantaisi. Mutta tuo vaan murahteli, ei mitään sanonut. Miehet!

No viikon kuluttua tuon kamalan, hirvittävän masentavan kuukausiraportin nähtyäni aurinko rupesi paistamaan ihan hulluna ja ihmiset rupesivat ostelemaan alennustavaroita (ei nyt hulluna mutta kuitenkin)  ja elokuu näyttikin jo valoisammalta ja huonomuistinen minä unohdin ahdinkoni ja eläkepäivät. Ja parin ostoreissun jälkeen eläkkeellejääminen ei enää ollut lähitulevaisuudessa mahdollistakaan.

Joten täällä edelleen teitä palvelen, rakkaat ystävät ja asiakkaat, ja sinnittelen eteenpäin. Ilolla!

Mutta näin pitkän alkupuheen jälkeen tulen varsinaiseen asiaan, jota ehkä  kannattaa mietiskellä kun ostohimo valtaa mielen ja ulkolaiset nettikaupat tarjoavat ihanuuksiaan suoraan kotiovelle, ilman toimitusmaksuja; välillä huokeampaan hintaan kuin mitä voimme täällä tarjota, välillä kuitenkin aivan samalla hinnalla tai jopa kalliimmalla kuin meidän pikku putiikeissa. Toki valikoimat ovat niissä suuria ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää ilta shoppaillen netissä ja näpytellä tilauksia.

Mutta! Miettikääs, kuinka moni niistä yrityksistä maksaa verojaan Suomeen? Mielellään rahamme vievät rikastuttaen jo ennestään äveriäitä rahanteon osaavia ja verotkin taitavat mennä muille maille tuomatta meidän Matti ja Maija Sairaanhoitajalle lisukkeita pöytään, pitämättä Erkki Eläkkeensaajaa tiukemmin leivän syrjässä kiinni. Pitäisikö aina silloin tällöin havahtua miettimään, mitä tekee ja onko se järkevää. Voisiko jonkun näistä tuotteista ostaa Suomesta, Hangosta, omista pikku putiikeistaan?  Sillä jos valtion kassan pohja jo loistaa niin jokainen meistä joutuu omalta osaltaan talkoisiin. Jollain tavalla. Jo pieni käytöksen muutos, kuten vaihtaa se ulkolainen pesuaine suomalaiseen, voi oikeasti tehdä ison muutoksen pitkällä tähtäimellä ja tuoda muutaman uuden työpaikankin siinä sivussa.

Omalta osaltani voin käsi sydämellä sanoa, ettemme me yrittäjät täällä pikkukaupungissa tällä hommalla rikastuta, yritämme parhaamme mukaan tulla toimeen ja saamme  ilon tehdä työtä joka päivä, sillä itse ainakin onnellisena tulen töihin joka päivä (kahvilan kautta). Työmäärään nähden palkkamme on minimaalistakin minimaalisin, mutta kuten asia on jo julki tullutkin, olemme itse työmme valinneet, joten emme sen kummemmin valita, kunhan välillä vähän räpätämme lämpimiksemme!. Mutta veroja maksamme. Joka kuukausi.  Ja mitä enemmän myymme, sitä enemmän maksamme. Yksinkertaista. Ja verorahoilla, niillä kai tämä yhteiskuntakin pyörii. Ja jokainen Vuorikadun kauppias osallistuu näihin talkoisiin. Tekemällä työtä ja kilisyttämällä valtion kassaa.

Joten kilisyttäkäämme yhdessä valtiolle verorahoja ja näin edesautamme omalta osaltamme tällä pienellä, mutta tärkeällä, eleellä ihmisiä pitämään työnsä, saamaan lomansa ja ehkäpä jossain vaiheessa, taas joskus, uusiakin etuuksia.

Illalla palaan multakasaan juurien sekaan ja laitan taas aivot narikkaan!

Kivenkääntäjä

Ensin se etsii, katsoo, tallentaa, tuntitolkulla Pinterestissa haahuilee ja unelmoi että olispas kiva.... Sitten se menee ja ostaa ruusuja. Ruusuja! Ei se mitään ruusuista tiedä, paitsi että ne on kauniita ja toiset tuoksuvat paremmalle kuin toiset. Ostettujen taimien kuvassa olevat ruusut ovat tulevaisuudessa, toivon mukaan vaaleanpunaisia ja ne toiset keltaisia. Tuoksusta ei puhuttu mitään. Kyllä, luitte oikein, se osti oikein kahta väriä ja monta. Ja ruusumultaa kans. Kun tehrään niin tehrään kunnolla. Tuolla ne nyt ulkona purkeissaan nyhjöttää ja odottaa että se kans ne maahan laittais.

No niin, ja tiedättekö mitä!? Niiden ruusujen lisäksi ihan vahingossa laitoin vielä korikärryyn 2 pensasmustikkaa ja 2 vadelmaa. Marjapensaita! Ei meidän pihalla ole ikinä ennenkään mikään kasvanut (paitsi kun täällä asui puutarhuri, mutta ennen olikin kaikki paremmin). Piha on liian kuuma, liian koivuinen (hirveitä, valtavia koivuja, jotka ulottuvat melkein pilviin ja peittävät auringon valon lehdillään ja imevät kaiken ravinnon maasta) ja pihan emäntä on laiskanlainen, joka saattaa myös olla syy kasvien kitukasvuisuuteen.

Mutta nyt olen siis viininviljelijän lisäksi marjankasvattaja (ja ruusunen). Matkalla kotiin kylläkin tuli yhtäkkiä mieleen, että mihinkäs me (miten niin me? puuskahti isäntä) ne puskat laitetaan. Kun toi piha oikeasti on aika kuivahko, joten piti oikein asiaa ruveta pohtimaan.

Isäntä siihen sitten keksikin ratkaisun. On meinaan joskus rouvalle rakentanut kalliolle tai kallion kupeeseen sellaisen hienon kasvimaan upeista reunakivistä ja monta kerrosta kasveja sinne istutinkin. Silloin ensimmäisenä vuonna. Toisena vuonna oli kukkasia ja rikkaruohoja. Ja kolmantena vuonna  muutama tosi sitkeä kukkanen pilkisteli rikkaruohojen seasta. Joten ehdotteli nyt että otetaan muutama kerros kiviä pois ja tasataan maa ja laitetaan puskat sinne. Ja niistä reunakivista tulee kukkapenkki terassin eteen. Aikanaan.

Siellä olen nyt selkä vääränä kääntänyt maata, poistanut kiviä, juuria ja rikkaruohoja. Ai että tulee hienoa! Ja ai että mun selkä ja niska tulee olemaan kipeä huomenna. Mutta mitäpä pienistä!

Golf-kentällä!

Eilen tuli tutustuttua taas yhteen uuteen kulmaan Hangossa - Golf-kenttään! Siitä ohi on kyllä tullut pyöräiltyä - useinkin, mutta eipäs ole tullut perille asti mentyä. Sitä varmaan ajattelee, että kun ei kerran pelaa ei sinne kentällekään ole asiaa. Mutta sinnepäs voi kuka tahansa mennä kahvittelemaan, jäätelölle, oluelle. Todella upea kerhohuone siellä odottaa vieraitaan, pelaajia tai vain ihan tavallisia ohikulkijoita.

Mutta eilen liityin uudelleen Havsmarttoihin (mainitsin ystävälleni että voisihan sitä taas tulla mukaan ja hän sitten päättikin, että illalla tulet ja no, hyvä niin). Ja tällä kertaa oli tarkoitus tutustua Golfin saloihin, johon Leena meidät hienosti johdattikin tällä kauniilla, hyvinhoidetulla kentällä. Saimme jokainen korin palloja ja mailan ja eikun mailaa heiluttamaan. Hah, koko korillisen palloja heiluttelin menemään, välillä ruoho lensi pitemmälle kuin pallo, mutta hauskaa oli eikä tuntunut missään - paitsi tänään (oikein olan takaa kun sitä mailaa heilutteli niin kyllä kaikki käyttämättömät lihakset joutuivat suorituskykynsä äärirajoille ja tänään ne vähän valittavat).

Käykääpäs joskus tutustumassa tuohon kauniiseen paikkaan, jos ette vielä ole sinne asti eksyneet. Ties vaikka golfkärpänen iskee! Oli aivan kuin olisi ollut todella kaukana kaikesta, ihan uudessa maailmassa, oli kaikkien mielipide. Todella onnistunut ilta!

Kiitos Leena mukavasta ohjelmasta, oli todella hauskaa päästä kokeilemaan golfin peluuta!

Ja tiedättekö mikä oli parasta? Meidän ei tarvinnut kerätä noita huitomiamme palloja takaisin koreihin (näin jo sieluni silmin meidät koukkuselät kökkimässä tuolla nurmella, hämärän hiipiessä etsiskelisimme vielä viimeisiä palloja taskulampun valossa), vaan tämäkin hommeli on robotoitu. Onneksi!

Huntersit

Voi kuulkaas! Jos nyt yhtäkkiä sadesäällä bongaatte vesilätäkössä loiskivat mustat kiiltävät, upeat, kuninkaalliset saappaat, niin valitettavasti täytyy teitä informoida että ei, se ei ole prinssi Charles vaimoineen, joka fotofestivaalia on tullut juhlistamaan Hankoon, vaan ihan vaan Ceian puotipuksu, joka siellä lätäkössä innoissaan loiskuttelee uusine kuninkaallisine saappaineen, jotka tuli hankittua ihan tästä meidän Vuorikadultamme, jota nyt varmastikin voidaan tituleerata kuninkaalliseksi kujaksi, vähintäänkin. Ja en yhtään pane pahaksi vaikka pienen kuninkaallisen niiauksen tai kumarruksen suoritatte, on ne nyt sentään sen arvoiset ne saappaat. Olenkin aina prinsessaksi halunnut, helpostihan tuo onnistui!
Vuorikatu on saanut uuden kauppiaan Tian, kauppansa Tian Veranta, Tian Kirjan vieressä. Ja sieltähän tämä puotipuksu ne ikkunasta bongasi ja kuohuviinilasillisen jälkeen itselleen osti. Niitä saa muuten ostaa ilman ennakoivaa kuohuviinilasillistakin. Vaikkapa huomenna, lauantaina. On pitkää, pätkää ja vielä pätkempää ja kaikki yhtä tyylikkäitä, kiiltäviä ja tietenkin, kuninkaallisia.
Nyt vain toivonkin, että tämä sadesää jatkuu, että voin niitä käyttää ja ihanat villasukat jalkaani sinne lämpimikseni laittaa. En sitten enää muuta käytäkään. Tulkoon siis sade.
Joten jos haluatte itsellenne kumisaappaat niin Tian Verantaan mars. Sieltä kyllä saa kaikenlaista muutakin ihanaa kotiin, mökille, verannalle. Vaikkapa villilampaiden talja takaan eteen lattialle tai keittiöpyyhkeitä, tyynyjä, lamppuja, teetä!
Toivotamme Tian Verannan tervetulleeksi iloiseen joukkoomme ja te, hyvät asiakkaat, käykääpä tutustumassa.

 Voiko uudet kumisaappaat tehdä ihmisen onnelliseksi!!??? No kuulkaas, kyllä! Ja sadesäällä se onni riemuksi muuttuu!

Aikojen alussa

Joskus aikojen alussa, kauan aikaa sitten, itse asiassa melkein 30 vuotta sitten, ostin askarteluliikkeen (noh, oli siellä vähän puisia lahjatavaroitakin, niinkuin saunakiuluja, -mittareita, vieraskirjoja yms.). Puoti sijaitsi leffan aulassa, väliseinällä oli vain poikkaistu osa kaupan tiloiksi. Siinä sitten toimin jonkin aikaa ja pikkuhiljaa puujutut saivat väistyä lelujen tieltä ja kauppa muuttui pikkuhiljaa leluliikkeeksi, lelu kerrallaan. Leluissa kun on jotain taianomaita magiaa, joka kiehtoo tällaista lapsellista sielua!
Hiljalleen siitä leffanpuolikkaasta muutin kadun toiselle puolelle ja laajensin lelupuolta ja  askartelupuoli säilyi ja laajeni sekin. Oli huikeata päästä ´´omaan´´ liikkeeseen ja saada kaksi isoa näyteikkunaa. Leffan omistajat ottivatkin  sen toisen puolen sitten omaan käyttöönsä.
Tästä alkujaarittelusta ja lelukaupan historiikista pääsenkin sitten varsinaiseen aiheeseen eli Eevaan ja Idaan.
Eeva on aina ollut käsityö- ja askarteluihminen, häneltä luontuu virkkuu, nypläys, kutominen, askartelu, posliininmaalaus, niin, varmastikin kaikki käsillä tekemisen taidot. Joten askeleensa toivat hänet useinkin putiikkiini. Siinä sitten maanhiljaisina ja tuppisuina muutama sananen vuosien varrella vaihdettiin ja toisiimme tutustuttiin. Niinkuin niin monen muunkin asiakkaan kanssa on päässyt käymään, kiitos siitä!
Ida syntyi ja Eeva kutoi ja toi Idalle suloistakin suloisemmat mintunvihreät töppöset ja myssyn. Aivan ihanat niinkuin tuosta kuvasta voitte ihailla. Ja tietenkin alla piti olla tuollainen ihana romanttinen pitsimyssy. Jossain nuo ovat vieläkin säästössä!
Eevahan on ollut kesätöissä outletissa (tulipas samalla todistettua että sähköteknikolta sujuu myyntityökin sutjakkaasti ja luulen hänenkin saaneen monta uutta ystävää ja hyvänpäivän tuttua kesän aikana) ja Ida on aina välillä tuurannut tai käynyt auttamassa Eevaa. Ja ovat tutustuneet toisiinsa.
Ei varmaan Eeva ajatellut aikoinaan tekevänsä töitä tuon pienen tiitäisen kanssa, jolle töppöset ja myssyn kutoi. Välillä elämä heittelee hassusti ja mukavasti ja saattaa yhteen tallaajiaan!

Kuvassa Ida on kummitätinsä ja -setänsä tyttären Camillan sylissä. Kaksi kaunotarta, edelleenkin. Tuosta kuvasta on muutama vuosi vierähtänyt. Huokaus.